Kuljetusten ja logistiikan optimointi Tekoälyn (AI) avulla

Julkaistu 31/07/2023  |  Kirjoittaja: Stefan Nyholm

AI

Valtavien tietomäärien saatavuus sekä yhä tehokkaammat tietokoneet ja uudet algoritmit ovat osaltaan edistäneet tekoälyn merkittäviä läpimurtoja viime vuosina. Tekoäly on tietokoneohjelmien kyky muun muassa oppia aiemmista kokemuksista, ratkaista ongelmia ja suunnitella eri toimintojen tapahtumajärjestystä.

Tekoäly on jo tänään läsnä arjessamme monilla alueilla, kuten verkkohaussa, älypuhelimissa, automaattisissa käännöksissä ja navigoinneissa. Kuljetuksissa ja logistiikassa tekoälyä voidaan hyödyntää esimerkiksi kuorma- ja reittisuunnitteluissa, tulevien kuljetusvarausten / volyymien ennustamisessa ja varaston optimoinnissa.

NextLogilla olemme aina pyrkineet käyttämään uusinta teknologiaa ja kehittämään ominaisuuksia, jotka tehostavat kuljetusyritysten operatiivista työtä. Myös tekoälyn hyödyntäminen ja käyttöönotto on nykyään tärkeä osa järjestelmäkehitystämme.

Logistiikassa yleensä ja erityisesti ajojärjestelyssä on hyviä mahdollisuuksia säästää kustannuksia ja samalla kasvattaa tuloja. Ajojärjestelijät ovat avainasemassa, sillä he pyrkivät jokapäiväisessä työssään jatkuvasti maksimoimaan ajoneuvojen täyttöastetta ja minimoimaan ajetut kilometrit kuljetettua tonnia kohti. Tämä edellyttää tehokkaita työkaluja, kuten LogiControlin Ajojärjestely, johon meillä on aina ollut vahva fokus järjestelmäkehityksessämme.

Siksi tekoälyn käyttö on luonnollinen jatkokehityksen suunta ajojärjestelijöiden työn tehostamiseksi. Tavoitteena vähentää rutiinityötä ja vapauttaa resursseja vaativimpiin tehtäviin kehitämme parhaillaan automaattista kuormasuunnittelua tekoälyn avulla Ajojärjestely-näkymässä.

Automaatio perustuu aiemmin tehtyyn kuormasuunnitteluun niin sanotulla koneoppimismallilla. Oppimismallia ”koulutetaan” säännöllisesti tarkempien tulosten tuottamiseksi. Käyttäjän käynnistämä automaattinen kuormasuunnittelu tarjoaa ehdotuksen, jonka käyttäjä voi joko hyväksyä, parantaa tai hylätä.

 

Lähetä kysely

Käyntiosoite

Yrittäjäntie 7
65610 MUSTASAARI
SUOMI
+358 (0)6 322 6100

Asiakastuki palvelee

Arkisin (klo 8.00 – 16.00)
+358(0)6 322 6100
support@logicontrol.fi
Copyright © Oy NextLog Ab

LogiControlissa on paljon räätälöintimahdollisuuksia

Valitse sinulle sopivat ominaisuudet

Seuraa meitä

NextLog-LinkedIn-button  NextLog-Instagram-button  Tilaa-uutiskirjeemme

Tietosuojaseloste